Yleinen

19
maalis

Tilitoimistosi palvelee epidemian aikanakin

Hyvä Asiakas,

Viruksen leviämisen hidastamiseksi ja suojellaksemme henkilökuntaa epidemialta toivomme, että voisimme palvella teitä mahdollisuuksien mukaan puhelimitse tai sähköpostin välityksellä. Pidämme toistaiseksi myös toimiston ovet auki.

Pyrimme turvaamaan kaikkien asiakastöiden tekemisen ja minimoimaan epidemian vaikutukset toimintaamme. Ilmoitamme teille viipymättä, mikäli palvelujen tuottaminen vaarantuisi. Poikkeusoloissa on erityisen tärkeää, että toimitatte aineistot sovitun aikataulun mukaan. Kirjallisen aineiston osalta toivomme teidän jättävän ne tuulikaapissa olevaan laatikkoon tai toimiston ollessa suljettu postilaatikkoon.

Toivomme teidän välttävän henkilökohtaista asiointia toimistollamme, ellemme ole erikseen sopineet tapaamisesta toimistolle. Luonnollisesti luotamme siihen, ettet saavu henkilökohtaiseen tapaamiseen, jos sinulla on ylähengitystieoireita, kuumetta tai muuten tunnet olosi kipeäksi.

Suosittelemme keskustelemaan palkka- ja henkilöstöhallintoon liittyvissä erityiskysymyksissä palkanlaskijan kanssa ennen kuin ryhdytte niitä koskeviin toimenpiteisiin.

Seuraamme tilannetta ja muutamme toimintatapojamme tarvittaessa nopeasti ja tiedotamme asiasta viipymättä.

13
maalis

Verkkolaskulaki yrityksille voimaan 1.4.2020

1.4.2020 alkaen tulee voimaan ns. verkkolaskulaki yrityksille.

Alla pääkohdat laista ja sen tuomista muutoksista yrityksille.

 

  • Suomen laki 241/2019
  • Pohjautuu EU:n verkkolaskudirektiiviin
  • Vuoden 2020 huhtikuusta alkaen yrityksillä on oikeus saada pyynnöstä toiselta yritykseltä lasku sähköisessä muodossa (verkkolaskuna) (PDF-lasku ei ole verkkolasku)
  • Julkishallinnolla (esim. kunnat, valtio) on myös oikeus / velvollisuus ottaa vastaan verkkolaskuja
  • Sähköisellä laskulla tarkoitetaan laskua, joka on tehty ja vastaanotettu rakenteisessa sähköisessä muodossa ja joka noudattaa EU:n sähköisen laskutuksen standardeja. Suomalaisten päivitetyt verkkolaskustandardit (TEAPPSXML 3.0,  Finvoice 3.0) ja kansainväliset verkkolaskuformaatit (UBL, CII) ovat hyväksyttyjä laskumuotoja
  • Laki ei koske liikevaihdoltaan alle 10 000 € yrityksiä tai pelkästään kuluttajakauppaa tekeviä yrityksiä

Mikäli koet tarvitsevasi sähköistä laskutusta, otathan yhteyttä kirjanpitäjääsi.

Etsitään sopiva ratkaisu sinulle yhdessä.

30
tammi

Yrittäjän muistilista 2020

Poimi tästä yrittäjille tärkeät päivämäärät ja prosentit vuodelle 2020!

yrittäjän muistilista 2020

19
syys

Muutoksia KATSO-valtuutuksiin

Veroasioiden valtuuttaminen muuttuu marraskuussa 2018.

Verohallinto ottaa marraskuussa käyttöön Suomi.fi-valtuudet. Tilitoimiston hoitaessa veroasioita elinkeinonharjoittajan puolesta OmaVerossa, on asiointia varten tehtävä uusi valtuutus / annettava uusi valtuutus viimeistään 31.10.2018. Vanhoilla Katso-rooleilla ei voi asioida OmaVerossa 31.10.2018 jälkeen elinkeinonharjoittajan puolesta. Jos yrittäjä hoitaa itse veroasioitaan OmaVerossa hänen ei tarvitse hakea Suomi.fi -valtuutta, vaan hän voi jatkossakin kirjautua palveluun omilla verkkopankkitunnuksillaan tai mobiilivarmenteella.

Lue asiasta lisää: Muutoksia valtuuttamiseen (vero.fi)

Asiakkaamme saavat lisätietoa valtuuttamisesta lähempänä muutosajankohtaa.

24
touko

Tilitiimin omistuspohja laajenee

Auranmaan Tilitiimissä 1,5 vuotta työskennellyt Henri Valkeapää on ostanut enemmistön Auranmaan Tilitiimi Oy:n osakekannasta Elisa Koholta. Elisa jatkaa työntekoa yrityksen omistajana 40 %:n omistusosuudella.

Uuden omistajan mukaantulo vahvistaa Tilitiimin toimintaperiaatteita ja mahdollistaa yrityksen pysymisen yksityisenä auranmaalaisena tilitoimistona. Samalla varmistamme erinomaiselle henkilökunnallemme hyvän ja mielenkiintoisen työpaikan jatkossakin. Kaupalla ei ole vaikutusta yhtiön ja asiakkaidemme välisiin sopimuksiin, vastuihin tai yhteyshenkilöihin. Yhtiö jatkaa samalla organisaatiolla ja henkilöstöllä.

Auranmaan Tilitiimi Oy on aloittanut toimintansa vuonna 1997. Olemme Tili-instituutin auktorisoima ja valvoma Suomen Taloushallintoliitto ry:n jäsentoimisto.  Toimisto sijaitsee Auran keskustassa, noin 30 km Turusta Tampereen suuntaan. Asiakaskuntaamme kuuluu hyvinkin erikokoisia ja eri aloilla toimivia yrityksiä. Tilitiimissä työskentelee kymmenen taloushallinnon koulutuksen saanutta henkilöä.

 

Lisätietoja antavat:

Elisa Koho, Auranmaan Tilitiimi Oy, hallituksen puheenjohtaja, puh +358 40 086 3863

Henri Valkeapää, Auranmaan Tilitiimi Oy, toimitusjohtaja, puh +358 400 976 736

24
touko

GDPR – Mitä se tarkoittaa

GDPR-tietosuoja-asetus

Muokattu: 24.5.2018

Hyvä asiakkaamme

Auranmaan Tilitiimi Oy:n tietosuojavastaavana haluaisin kertoa mitä uusi tietosuoja-asetus tarkoittaa ja mitä sinun pitää huomioida tietosuoja-asetuksesta.

EU:n tietosuoja-asetus GDPR (General Data Protection Regulation) koskee kaikkia EU:ssa henkilötietoja käsitteleviä toimijoita. GDPR:n tarkoituksena on lisätä yksilön oikeuksia oman henkilötietonsa hallinnassa ja käsittelyssä. Henkilötiedolla tarkoitetaan esimerkiksi nimeä, osoitetta tai henkilötunnusta, eli kaikkea sellaista tietoa, jolla voidaan tunnistaa ja yksilöidä henkilöitä. Muut keskeiset käsitteet asetuksessa ovat rekisteröity ja rekisterinpitäjä. Rekisteröity on henkilö, jonka henkilötiedot on tallennettu rekisteriin ja jonka tietoja käsitellään rekisterissä, jota ylläpitää rekisterinpitäjä.

Tietosuoja-asetus astuu voimaan 25.5.2018 ja tämän jälkeen rekisterinpitäjän velvollisuutena on toteuttaa rekisteröidyn oikeuksia. Asetuksessa on määritelty, että rekisteröidyllä on mm. oikeus saada pääsy omiin tietoihin, oikeus pyytää oikaisua virheellisiin tietoihin ja oikeus pyytää, että omat tiedot poistetaan kokonaan. Rekisterinpitäjä on puolestaan vastuussa siitä, että tietosuojaperiaatteita noudatetaan kaikissa henkilötietojen käsittelyvaiheissa. Samoin rekisterinpitäjän on pystyttävä osoittamaan, että näin käytännössä myös tehdään.

Tietosuojavaltuutetun toimiston julkaisema ohje ”Miten valmistautua EU:n tietosuoja-asetukseen?”antaa hyvät eväät GDPR-työhön. Tutki mitä rekistereitä ylläpidät ja varmista niiden yhteensopivuus asetuksen vaatimuksiin. Varmista myös, että käyttämäsi ohjelmistot, palvelut sekä työtavat ovat yhteensopivia asetuksen kanssa, ja tarkista lisäksi vielä dokumentaation ajantasaisuus.

Auranmaan Tilitiimi Oy:n asiakasrekisteri-tietosuojaseloste on nähtävissä tästä.

 

Ystävällisin terveisin

Henri Valkeapää