24
touko

Tilitiimin omistuspohja laajenee

Auranmaan Tilitiimissä 1,5 vuotta työskennellyt Henri Valkeapää on ostanut enemmistön Auranmaan Tilitiimi Oy:n osakekannasta Elisa Koholta. Elisa jatkaa työntekoa yrityksen omistajana 40 %:n omistusosuudella.

Uuden omistajan mukaantulo vahvistaa Tilitiimin toimintaperiaatteita ja mahdollistaa yrityksen pysymisen yksityisenä auranmaalaisena tilitoimistona. Samalla varmistamme erinomaiselle henkilökunnallemme hyvän ja mielenkiintoisen työpaikan jatkossakin. Kaupalla ei ole vaikutusta yhtiön ja asiakkaidemme välisiin sopimuksiin, vastuihin tai yhteyshenkilöihin. Yhtiö jatkaa samalla organisaatiolla ja henkilöstöllä.

Auranmaan Tilitiimi Oy on aloittanut toimintansa vuonna 1997. Olemme Tili-instituutin auktorisoima ja valvoma Suomen Taloushallintoliitto ry:n jäsentoimisto.  Toimisto sijaitsee Auran keskustassa, noin 30 km Turusta Tampereen suuntaan. Asiakaskuntaamme kuuluu hyvinkin erikokoisia ja eri aloilla toimivia yrityksiä. Tilitiimissä työskentelee kymmenen taloushallinnon koulutuksen saanutta henkilöä.

 

Lisätietoja antavat:

Elisa Koho, Auranmaan Tilitiimi Oy, hallituksen puheenjohtaja, puh +358 40 086 3863

Henri Valkeapää, Auranmaan Tilitiimi Oy, toimitusjohtaja, puh +358 400 976 736

24
touko

GDPR – Mitä se tarkoittaa

GDPR-tietosuoja-asetus

Muokattu: 24.5.2018

Hyvä asiakkaamme

Auranmaan Tilitiimi Oy:n tietosuojavastaavana haluaisin kertoa mitä uusi tietosuoja-asetus tarkoittaa ja mitä sinun pitää huomioida tietosuoja-asetuksesta.

EU:n tietosuoja-asetus GDPR (General Data Protection Regulation) koskee kaikkia EU:ssa henkilötietoja käsitteleviä toimijoita. GDPR:n tarkoituksena on lisätä yksilön oikeuksia oman henkilötietonsa hallinnassa ja käsittelyssä. Henkilötiedolla tarkoitetaan esimerkiksi nimeä, osoitetta tai henkilötunnusta, eli kaikkea sellaista tietoa, jolla voidaan tunnistaa ja yksilöidä henkilöitä. Muut keskeiset käsitteet asetuksessa ovat rekisteröity ja rekisterinpitäjä. Rekisteröity on henkilö, jonka henkilötiedot on tallennettu rekisteriin ja jonka tietoja käsitellään rekisterissä, jota ylläpitää rekisterinpitäjä.

Tietosuoja-asetus astuu voimaan 25.5.2018 ja tämän jälkeen rekisterinpitäjän velvollisuutena on toteuttaa rekisteröidyn oikeuksia. Asetuksessa on määritelty, että rekisteröidyllä on mm. oikeus saada pääsy omiin tietoihin, oikeus pyytää oikaisua virheellisiin tietoihin ja oikeus pyytää, että omat tiedot poistetaan kokonaan. Rekisterinpitäjä on puolestaan vastuussa siitä, että tietosuojaperiaatteita noudatetaan kaikissa henkilötietojen käsittelyvaiheissa. Samoin rekisterinpitäjän on pystyttävä osoittamaan, että näin käytännössä myös tehdään.

Tietosuojavaltuutetun toimiston julkaisema ohje ”Miten valmistautua EU:n tietosuoja-asetukseen?”antaa hyvät eväät GDPR-työhön. Tutki mitä rekistereitä ylläpidät ja varmista niiden yhteensopivuus asetuksen vaatimuksiin. Varmista myös, että käyttämäsi ohjelmistot, palvelut sekä työtavat ovat yhteensopivia asetuksen kanssa, ja tarkista lisäksi vielä dokumentaation ajantasaisuus.

Auranmaan Tilitiimi Oy:n asiakasrekisteri-tietosuojaseloste on nähtävissä tästä.

 

Ystävällisin terveisin

Henri Valkeapää

 

26
loka

Tiedote maa- ja metsätalousasiakkaille

Lue Asiakastiedote 10-2017

13
loka

Summa 3-2017

Summa 3-2017

19
touko

Yrittäjän muistilista 2017

yrittäjän muistilista 2017

9
tammi

Summa 1-2017

 Lue  Summa_1-2017

14
loka

Summa 3/2016

pdf-icon_pieni Lue uusi Summa 3/2016

17
touko

Summa 2-2016

pdf-icon_pieni Lue uusi Summa_2-2016